Sunday, September 16, 2012

Making of Elvynn #2 - korsetti


Seuraavaksi toteutin Elvynnin asusta korsetin. Olen ennenkin tehnyt korsetteja, joten en pitänyt tämänkään tekemistä ongelmallisena. Eikä se ollutkaan, ennen kuin vasta lopussa. Käytin ensimmäistä kertaa vain tukikangasta pitämään kankaan muodossa luiden sijaan. Ihan toimiva ratkaisu, tosin tukikankaani ei aina meinannut liimautua kiinni kankaisiini tai pysyä niissä. Päällikankaani oli siis satiinia, vuorikankaani tieoja en tähän hätään löytänyt, ja kangas, josta tein irtohihat ja hameen on taftia.




Pähkäilin aikani vetoketjun ja nyörityksen välillä ja päädyin nyöritykseen, koska ajattelin sen antavan mahdollisuuden kiristämiselle ja löysäämiselle tarvittaessa. Hohhoo, mitä oikein ajattelinkaan. Ylemmissä kuvissa en ole vielä ostanut nauhoja nyöritykseen ja yksityiskohtiin.

Nauhat löytyivät ilman suurempia ongelmia. Varsinkin mahan kiertävä nauha oli väriltään ja leveydeltään täydellinen. Keskustaan koristeen toteutin cernit-massasta ja spraymaalasin hopealla. Kooltaan siitä tuli aavistuksen verran liian iso, mutta en antanut sen häiritä.

Traconin lähestyessä sovittelin korsettia päällä ja huomasin, että joko minä olin laihtunut tai kankaat venyneet tai jotain muuta tapahtunut, sillä päälläni korsetti oli vähän liian löysä. Lisäsin toiset purjerenkaat, mutta se ei auttanutkaan toivotulla tavalla. Onneksi oli tuo yksityiskohtanauha, jonka avulla ei tarvinnut huolehtia, että korsetti tippuisi päältä.



Jos tekisin tämän puvun uudestaan, toteuttaisin korsetin varmaankin myöhempänä ajankohtana. Tällä kertaa toteutin kaikki "helpot" heti alussa. Ensi kerralla ehkä toisinpäin.

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.