Thursday, September 6, 2012

Kohti Traconia 2012

Aloitin tekemään postausta tämän vuotisesta Tracon cosplay-asustani ja se paisui jo pelkistä kuvista niin pitkäksi, että ei innostanut edes kirjoittaa. Päätin siis ratkoa jättipostauksen pieniin osiin, joissa esittelen pukuni edistymistä alusta loppuun aina tietyn osa-alueen kohdalla. Nämä eivät kuitenkaan ehdi kaikki (tai mitkään) ilmestyä ennen itse Traconia, joten kirjoitan tämmöisen fiilistelypostauksen.

"I'm Elvynn, from the caste of Elazul, daughter of Creidhne, warrior of light and expert in saber wielding."
Tänä vuonna hippaloin ja kilpailen pukukisassa (kokeneitten sarjassa!) ihanaisena Elvynninä sarjakuvasti Pixie. Itse sarjakuva on peräti yli kymmenen vuotta vanha, ja samoihin aikoihin törmäsinkin siihen. Muutama vuosi takaperin törmäsin sarjakuvakirjoihin Fantasiapeleissä. Lähtivät heti mukaan hinnasta viis. Sen verran iso juttu minulle oli saada omaksi nämä sarjakuvat (kyseessä on siis kahtiin kansiin jaettu neliosainen sarjakuva). Aikaisemmin olin nähnyt vain yksittäisiä sivuja tai kuvia hahmoista, ja jo silloin rakastunut Auroren piirrostyyliin, ah! (Ja nyt tunnen itseni vanhaksi.)

Elvynn on ihana hahmo, eikä todellakaan mikään avuton prinsessa. Itse en heilu (tällä kertaa) soturina tai sapelin käyttäjänä. Ehkäpä ensi kerralla. Cossaan aivan varmasti Elvynniä toistekin, tyttö nimittäin tarjoaa pukuloistoa vähän väliä; ekassa kirjassa hän vaihtaa pukua kolmesti, mutta tokassa kirjassa (josta minun tämän kertainen pukuni on) puku vaihtuu peräti viisi kertaa, jonka lisäksi yhdestä puvusta on kaksi versiota, joista valita.

Pukujen nopea vaihtuvuus tarkoittaa vaikeuksia lähdekuvia tarkastellessa, sillä materiaalia ei välttämättä ole paljoa. Jotkut asut ovat esillä vain parin sivun ajan, eikä sitä välttämättä kuvata joka kulmasta. Esimerkiksi valitsemastani asusta (joka on asu, jossa seikkaillaan vedenalaisessa valtakunnassa) ei ole ollenkaan kuvia takaapäin. Käytin siis taiteilijan vapauttani asua tehdessäni.

Tämän asun lisäksi minulla oli muutama muukin vaihtoehto, joiden väliltä tein valintani. Tämä asu voitti, koska se oli sen verran simppeli, että pystyisen sen toteuttamaan, mutta kuitenkin tarpeeksi haasteellinen (hiukset ja kengät). Tämän asun parissa hommasin ensimmäisen peruukkini Ebayn ihmeellisestä maailmasta, sekä tein kengät. Niin ja tuommoisen kaulakorsetin. Niin ja myös irtohihat.

Huomenna suuntaamme kimppakyydillä Joensuusta Tampereelle ja lauantaina jännätään lavalla esiintymistä. Olen tokavika lavalle saapuja, joten jännittää saa pitkään. Asuni on pakattuna ja aamulla pakkaan loput tavarat. Täytyy myöntää, että lähtöjännitys on päällä. En tiedä nukunko ensi yönä. Yritetään.

Nähdään Traconissa!

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.