Sunday, March 28, 2010

Cosplay-asu vuosimallia 2009

Ompelukoneeni päätti sanoa itsensä hetkeksi irti. Masentaa. Kone alkoi temppuilemaan jokusen viikkoa sitten kiltasiskojen vierailessa puuhailuviikonloppuna. Sen jälkeen se on toiminut epävarmasti ja nyt en viitsi edes yrittää, kun ei suostu tekemään kunnollista jälkeä. Hämmentävää tässä on se, että aikaisemmin se toimi moitteettomasti. No kone on vanha, mutta kuitenkin ihan vasta huollettu. Soitin asiasta äidilleni, joka vahvisti epäilyni viasta: alalanka ei kiristy oikein. Äiti ei osannut neuvoa, miten asian korjaisin, kun minulla ei ole samanlaista konetta kuin hänellä. Minulla ei ole irrotettavaa alapuolakoteloa, jonka kanssa homma olisi pelittänyt vain sillä, että kiristää ruuvia. Lähden pääsiäistä viettämään vanhempieni luokse, ja siellä yritämme sitten ohjekirjan kuvista löytää apua.

Friday, March 19, 2010

Neuletakki

Tällä kertaa tämmöinen kiva iltapostaus, koska en juuri nyt jaksa tehdä muutakaan =D

Kyseessä on jälleen vanha työ: neuletakki, jonka ohje on Moda-lehdestä (3/2008). Tein tämän viime vuonna. Tein tämän punaisella Novitan 7 veljestä Polkka -langalla. Ihana lanka, josta saa nätisti raitoja. En kuitenkaan voi suositella, jos haluaa tehdä langasta jotain konepesuun menevää, nimittäin siitä irtoaa ihan hirveästi nukkaa ja semmoista. Kone pitää aina käsin puhdistaa neuletakin pesun jälkeen.


Thursday, March 11, 2010

Löytämisen ja ajattelemisen iloa

Pyhästä lupauksestani huolimatta syöksyin tänään Eurokankaaseen tutkimaan palalaareja. Keksin mitä tekisin aikaisemmin ostamallani kuviosifongilla, joten lähdin etsimään siihen sopivaa kangasta. Kangas löytyikin ja sopivaan hintaan. En vielä paljasta, mitä aioin tehdä.

Olen edennyt myös cosplay-asuni kanssa. Piirsin kaavat ja leikkasin lakanakankaasta koepalat ja testailin pöksyjä. En ole ennen tehnyt pöksyjä, joten homma on hiukan pelottavaa. Sain onneksi ystäviltäni apua palojen kokoamiseen, sillä en meinannut tajuta ensin, että mitkä palat kuuluu kiinnittää yhteen ja miten. Sitten vain muokkailin paloja sopivammiksi ja toivon, että ne onnistuivat. Kangasta kyllä on onneksi vielä, jos eivät onnistuneet.