Monday, January 18, 2010

Ajatukset ovat hyvät mutta toteutus tökkii

Vaihdoin taas sivun ulkoasua... Nyt löytyi hyvin kiva ja värimaailmaltaan jonkin verran haluamaani muistuttava. Paras ratkaisu olisi tehdä itse layoutti, sillä itse tehty on aina paras (vaikkei hienoin :D) LiveJournalin layoutit eivät kuitenkaan tunnu yksinkertaisilta ja helpoilta tehdä, ja siksi revin hiuksia päästäni ajatellessani, etten saa tehtyä omaa ulkoasua sivulleni. Olen myös ollut vähän laiska, enkä ole jaksanut etsiä ohjeita ulkoasun tekemiseen. Jonain päivänä vielä.

(Jälkihuomautuksena: muistakaa, että tämä teksti on alunperin LiveJournalissa.)


Asioita mielessä:

Sukat ja muut rikkinäiset/pienet vaatekappaleet

Minulla on nyt mennyt paljon sukkia rikki ja monta paitaa jäänyt pieneksi, enkä raaski heittää niitä pois, sillä suoraan sanottuna olen hiukan kiintynyt niihin ja haluaisin käyttää ne uudelleen, tehdä vanhasta uutta. En vain oikein keksi mitä niistä tekisin, sukista varsinkin. Paidoissa on viel paljon mahdollisuuksia. Tarvisin ideoita.

Lapaset

Vanhat lapaset ovat rikki, eikä kaupasta saa tuollaisia lapasia (nekin olivat sukulaisen tekemiä). Päätin siis tehdä itse. Feilasin (failed) pahasti ja siitä lapasesta, jota olen vielä tekemässä, tuli aika järkyttävä. Jospa pesukone pelastaisi lapas-paran.

Villamekko

Jei! Ostin tänään lisää mustaa rose mohairia, joten pääsen taas jatkamaan villamekon tekemistä ^^ Heti lapaskatastroofin jälkeen

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.