Thursday, November 5, 2009

Olen väkertäjä

Aloitampa tämän blogin kertomalla jotain itsestäni. Olen kaksikymppinen viestinnän opiskelija. Käsityötaustani ei ole mitenkään kummoinen. Ala- ja yläasteen käsityötunneilla en ollut mitenkään erityisen hyvä.  Jotain voisi kertoa, että ala-asteella aloittamani lapanen ei ole vieläkää valmis... (Työn jälki oli niin hirveää, että näin vanhempana sitä ei halua edes yrittää tehdä loppuun.) Ala-asteella aloitin myös paitulin, jonka sain valmiiksi tämän kesän lopulla. Paitulin kappaleiden yhteenompeleminen oli jotain todella hirveää, sillä perusjutut kuten harsiminen, oli tehty todella huonosti. Sitä sai hampaat irvessä yrittää ymmärtää 6-luokkalaista nuorta minää. Olin kasin oppilas, mutta meillä oli pieni luokka....


Kymmenen vuotta myöhemmin innoistuin käsitöistä kunnolla. Aikaisemmin olen ollut vahvemmin piirtämisen ja kuvataiteiden parissa. Olen siis luova ihminen vähän joka suuntaan. Tykkään luoda jotain, oli se sitten piirros tai kaulaliina. Olen väkertäjä.

En ole täydellinen osaaja käsitöissä (tai missään), teen paljon virheitä, eikä minulla ole koulutusta tai edes vahvaa pohja-osaamista käsitöiden tekemiseen, mutta se ei estä yrittämästä. Kokemus tuo tietämystä.

Olen nyt kahden vuoden ajan tehnyt aktiivisesti jotain käsityötä. Ensimmäinen kunnon työ taisi olla wanhojen tanssi -pukuni :D

Tulen tässä blogissa esittelemään töitä, jotka ovat jo valmiita ja niitä, jotka tulevat valmiiksi tulevaisuudessa. Kirjoitustiheyttä en osaa sanoa vielä, mutta yritän parhaani. Tulen myös höpisemään ajatuksistani ja kokemuksistani käsitöiden ja yleisen väkertämisen parista.

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoi vapaasti!

Suva

No comments:

Post a Comment

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. On myös mukava kuulla keitä täällä käy.